Matkasuunnittelua


















Alanya vuorilta







Ja samalla Turkin matkan kuvien toinen osa! Kaikki kuvat vuorilta.

Lomakuvia on mukavaa katsella, mutta matkakuume rupeaa vaivaamaan vain enemmän. Vähän on kuitenkin suunnitelmia tehty New Yorkin suhteen toukokuulle, vaihdoimme hotellia tuossa muutama päivä sitten. Olen ruvennut samalla tutkimaan karttaa ihan jo hotellin uuden sijainnin takia sekä tunteakseni kaupunkia hiukan ennen lähtöä. Pari kuukautta enää!

Kesällä haluaisin käydä jossain, mutta ajankohdan ollessa avoin on vaikea etukäteen toivoa lomaa ilman lentoja. Lentolippujen ostaminen ei tule kuuloon ennen Nykin reissua, joten luulen matkustelun jäävän syksylle tai talvelle. Turkkiin olisi kiva päästä kyllä syksyllä lämpimän aikaan ja vain sen takia, että voisi uida ulkona. Itse pidän enemmän tuosta yllä olevien kuvien talvisesta maisemasta ja viileämmästä ilmasta. Voihan sitä tosin tehdä toisen reissun syksyllä ja toisen helmikuussa, niin näkee molemmat vuodenajat ;D

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ilotulitusta

Haaveilusta onnellisuudeksi