Tekemisen keskellä on hyvä pysähtyä hetkeksi









Tänään koko aamu meni mukavasti iltapäivään saakka Helsingin ratsastajien järjestämissä kouluratsastuksen joukkueSM-kilpailuissa töissä ja valokuvaamassa. Sen jälkeen kävin kotona kuvia muokkaamassa pikaisesti ja lähetin niitä eteenpäin. Lopulta lähdin ajamaan Veeran luokse Kulosaareen kyläilemään ja siellä oli hyvää ruokaa tarjolla. Kotiin lähtiessäni huomasin kellon olevan jo niin paljon, että onnistuin olemaan ihanan auringonlaskun aikaan liikenteessä ja pysähdyin samalla Mustikkamaalla fiilistelemään sitä kameran kanssa.

Siinä auringonlaskua katsoessa sitä miettii asioita ja samalla tajusin, miten ihana vuodenaika syksy on. Syksyssä on aina omaa hohtoa jo pelkästään ruska-ajan takia, mutta myös ihanan kirpeät syysillat ovat minun mieleen. Pidän ulkona kävelemisestä juuri syksyllä pimeän aikaa ja tänään lähdin iltalenkille Natan kanssa vain kävelläkseni tähtien loisteessa. Ja nämä pienet kauniit hetket tekevät myös mielen iloiseksi.

Vaikka on paljon tekemistä, niin muistakaa nauttia silti pienistä hetkistä. Hyvää viikonloppua kaikille!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ilotulitusta

Haaveilusta onnellisuudeksi

Oma hevonen