Rakkaudesta vuoriin






















Aamulla kävimme syömässä Stigun kanssa yhdellä Alanyan tunnusmerkillä "Kalella", joka on tuo pieni vuoren nyppylä linnoituksella rantamaisemassa. Turkkilainen aamupala oli hyvä, mutta aivan liikaa ruokaa kahdelle ihmiselle. Istuin monta tuntia aamupalalta kotiuduttua parvekkeella lämpimässä ja pieni flunssan poikanen on helpottanut selkeästi eilisestä. Sitten yhtäkkiä tuli ajatus lähteä itsekseen ajamaan vuorille. Olen tuolla samalla vuorella käynyt monia kertoja lähes joka kerta täällä ollessa, mutta olen aina istunut vain kyydissä. Reitti tosin muistui nopeasti mieleen rinnettä ylös ajaessa.

Tie vuorille on hiukan huonokuntoinen, sitä on paikattu sieltä täältä ja heti tien vieressä on pudotus vuorelta alas. Toki huonon tuurin iskiessä tien vieressä on sen verran puita, ettei auto ehkä vierisi alas asti ;)

Minua aina huvittaa ajaa autoa yksin, kun ihmiset tuijottaa. Päät kääntyy joka kerta ohi ajaessa ja ihmiset varmaan ihmettelee, miten vaalea nainen ajaa autoa ja vielä ihan yksin. Sama ollessani vuorella kuvaamassa tunsin turkkilaisten perheiden katseet selässä ja parkkimaksua ottava mies kysyi minulta erittäin epäuskoisesti "are you driving a car?". Voi silmien pyöritys, pystyin vain vaivoin pidättelemään sitä! :D

Takaisin vuorilta kotiin ajoin toista reittiä Dimcayin kautta (joka on siis Alanyaan kulkeva joki vuorilta) ja oli niin hienoa joka paikassa. Löysin myös yhden mantelipuun! Tämä taisi olla ihan ensimmäisiä kukkivia yksilöitä ja minua harmittaa lähteä huomenna kotiin, kun tiedän että viikon päästä koko rinne on täynnä kukassa olevia mantelipuita. Kyllä ihanien maisemien ja kauniiden asioiden katsominen tekee niin hyvälle tuulelle!



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Haaveilusta onnellisuudeksi