Kehopositiivisuutta






Yksi päivä kävellessäni lenkillä Natan kanssa tulin miettineeksi omaan kehoon liittyvää positiivisuutta. Minä itse olen hyvin sinut oman vartaloni kanssa, vaikka minulta löytyy myös asioita joita haluaisin muuttaa. Olen ajatellut sitä, että miksi omaan vartaloon pitäisi suhtautua negatiivisesti ja samalla häpeillen ja piilotellen sitä, kun omaa vartaloaan voi myös rakastaa? Omaa vartaloa kannattaa ajatella kokonaisuutena ja miettiä positiivisesti, että mistä asioista itse pitää. Kannattaa myös ajatella olevansa ihmisenä kokonaisuus, ei pelkästään ulkokuori.

Minä en ole koskaan ollut laihin ihminen ja olen pienen osan elämästäni kokenut ulkoisia ulkonäkopaineita, minulle on mm. sanottu, että "sulla olis tosi kaunis vartalo, jos olisit laihempi". Että kiitos tästä kohteliaisuudesta, hah ;) Jossain vaiheessa oppiessani itsevarmemmaksi tajusin, että ihan turhaan ajattelen ulkoisia paineita. Minun pitää itse tietää ja tuntea millainen olen ja millainen haluan olla, eikä kukaan muu voi vaikuttaa siihen. Minulla on ollut jo pitkään hyvä olo itseni kanssa, mutta tietenkin aina on toiveita tulevaisuudesta ja ehkä myös laihemmasta olemuksesta ;) Voisin kirjoittaa tästä minun projektista myöhemmin, kun vain olen päässyt kunnolla alkuun. Laihemman olemuksen tavoittelu pitää olla aina oma päätös eikä vain seuraus ulkoisista paineista. Olen joskus kuullut tällaista ajattelutapaa, että "kun olen laihempi, niin minulle tulee hyvä itsetunto, koska näytän paremmalta". Minun mielestä kannattaa aloittaa ensin työstämällä itsetunto kuntoon ja sen jälkeen ruveta ajattelemaan ulkoista kokonaisuutta. Mutta nämä ovat vain minun omia mielipiteitä.

Itsevarmuutta ja oman mielen vahvuutta kannattaa harjoitella. Mielikuvaharjoittelut auttaa ja tietysti suunnan vaihdos omassa ajattelutavassa. Jos aina ajattelee "ei tämä onnistu, mikään ei mene kuin suunnittelen" niin sitten yleensä asiat ei onnistu, sehän on selvä. Kannattaa aina luottaa siihen mitä on tekemässä. Vastoinkäymiset opettaa ja vie eteenpäin, mutta siihen negatiivisuuden tunteeseen ei kannata jäädä kiinni. Positiivisuus ennen kaikkea ;)


Kommentit

  1. Hyviä ajatuksia! Ja voin sanoa kokemuksesta, että ei se itsetunto hoikemmillakaan ihmisillä pysy itsestään hyvänä. Varmasti kuka vaan voi löytää omasta vartalosta huonoja puolia, jos keskittyy niihin! Ja tietty päin vastoin. Hyvä kun ajattelet noin positiivisesti. Oot kyllä mustakin täydellinen just noin, niin mitä turhia itseään lytistämään! ��

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ilotulitusta

Haaveilusta onnellisuudeksi